Skip to main content

Tinnitus –korvien soiminen

Sitä voi ilmetä missä ja koska tahansa: kun puhutaan puhelimeen, töissä pidettävän esityksen aikana tai kun istutaan hiljaa pimeässä. Kuuluu ääntä, jota kukaan muu ei kuule eikä sillä tunnu olevan lähdettä. Vaikka kokemus voi olla muille vieras, et ole yksin. Syynä voi olla tinnitus. Se on yksi maailman yleisimmistä sairauksista, sillä sitä esiintyy lähes 15 prosentilla väestöstä säännöllisesti.
Mitä tinnitus on?
Tinnitusta on kuvattu korvissa kuuluvana esimerkiksi soivana, surisevana, sihisevänä tai napsahtelevana äänenä, jota muut eivät kuule. Melun tyyppi ja voimakkuus vaihtelevat. Lisäksi se voidaan kokea eri tavoin. Sen sävelkorkeus voi olla korkea, syvä tai matala tai vaihteleva. 

Ääni voi olla hiljainen tai voimakas ja se voi kuulua satunnaisesti tai jatkuvasti. Tinnitus estää keskittymästä ja kuulemasta asioita, joita halutaan kuulla. 
Mies silmät ummessa.
Tinnituksen syitä

Tinnitus voi kehittyä kaikenikäisille ja erilaiset taustat omaaville ihmisille. Riski kasvaa iän ja äänille altistumisen myötä.

Tinnituksen mahdollisia syitä:

  • Altistuminen kovaääniselle musiikille tai rakennustyömaan tai laukausten äänille
  • Lääkityksen haittavaikutukset, korvien, kaulan tai pään loukkaantuminen
  • Ikääntyminen
  • Neurologiset häiriöt
  • Välikorvan luiden rappeutuminen
Äänibarometri.
Tinnitus ja kuulonalenema
Jos sinulla esiintyy tinnitusta, sinulla on 
80–85 prosentin todennäköisyydellä myös jonkinasteinen kuulonalenema. 
 
Kuulonalenema voi vaikuttaa signaalien välittymiseen korvista aivoihin. Jos ne palautuvat takaisin, aiheutuu tinnitusta. Vaikka tinnitus ei aiheuta kuulonalenemaa, koettu ääni voi hajottaa huomiokykyä ja estää keskittymistä muihin ääniin. Siksi kuulokojeiden avulla voidaan hoitaa tehokkaasti sekä kuulonalenemaa että tinnitusta. 
 
Tinnitus voi ilmetä monin tavoin.
 
ReSound-kuulokojeita käyttävä nainen halaa puolisoaan.
Tinnituksen hoito
Tinnitus voi turhauttaa sekä viedä huomion pois perheenjäsenistä, ystävistä ja arjesta. Useimpia tinnituksen tyyppejä ei voi hoitaa mutta sitä voidaan lievittää hallinnan avulla.

Ääniterapiassa aivot opetetaan pitämään tinnitusta taustameluna äänen avulla. 
Mies, jolla esiintyy tinnitusta.
Lievitystä
Ajattelepa pimeässä huoneessa palavaa kynttilää. Kynttilä erottuu selkeästi, koska liekin ja pimeyden välinen kontrasti on suuri. Mutta jos kynttilä palaa kirkkaasti valaistussa huoneessa, sen valo sulautuu osaksi muuta valaistusta. Tämä pätee myös tinnitukseen. Kun se peittyy muiden äänien alle, siihen kiinnitetään vähemmän huomiota.
 
Helpota tinnitusta ReSound Relief -sovelluksen avulla. Ääniterapia ja rentoutusharjoitukset voivat auttaa keskittymään tärkeisiin ääniin.

 

Lataa App Storesta. Lataa Google Play -myymälästä.
Tinnituksenhallinta-ohjelma
Tinnituksenhallintaohjelma on toinen vaihtoehto. Sen avulla aivot opetetaan kiinnittämään vähemmän huomiota tinnitusääniin ja opetellaan keskittymään tärkeämpiin asioihin.

Tinnituksesta ei pääse kokonaan eroon. Pikaratkaisuja ei ole. Mutta audionomi voi auttaa asettamaan oikeat tavoitteet, jotta opit hallitsemaan tinnitusta. Vaikka vaaditaan määrätietoisuutta ja aikaa kuluu, olo voi muuttua mukavammaksi, kun tinnitus saadaan hallintaan.

Hoito on yhtä yksilöllistä kuin tinnitus. Mikä on itsellesi paras vaihtoehto? 
Potilas hallitsee tinnitustaan yhdessä ammattilaisen kanssa.
Etsi audionomi

Ota ensimmäinen askel kohti tinnituksenhallintaa varaamalla aika audionomin vastaanotolle. 

ReSound-audionomi on vuorovaikutuksessa potilaan kanssa vastaanotollaan.