Skip to main content

EsittelyssäReSound ja GN Group

Saamme elämän kuulostamaan paremmalta. 

ReSound kuuluu GN-konserniin, joka on älykkäiden ääniratkaisujen ykkönen. Niiden avulla voit kuulla enemmän, tehdä enemmän ja olla enemmän kuin mitä pidit mahdollisena. Meille kuulonalenemasta kärsivät ovat sydämen asia.

Me olemme ReSound

ReSound pyrkii jatkuvasti kehittämään parempia ratkaisuja, joiden avulla ihmiset löytävät kuulemisen uudelleen, jotta he voivat elää täysillä ja aktiivisesti. 

Vaikuttava perintö

Juuremme juontavat vuoteen 1943. ReSound on toiminut kuulokojealan edelläkävijänä ja näyttänyt sille suuntaa. 

ReSound otti ensimmäisenä 2,4 GHz:n tekniikan käyttöön kuulokojeiden suorissa yhteyksissä ja valmisti maailman ensimmäisen Made for iPhone -kuulokojeen suoralla stereoäänen siirrolla. 

ReSound on edustettuna yli 80 maassa eri puolilla maailmaa.

Haastamme itsemme toimittamaan sinulle vain parasta. 

Toimialan johtajuus edellyttää sitoutumista, määrätietoisuutta ja halua kyseenalaistaa luutuneet käsitykset. Haluamme olla audiologian ja kuuloratkaisujen asiantuntijoita. Keskitymme vahvasti tutkimukseen ja tuotekehitykseen, jotta voit kuulla enemmän, tehdä enemmän ja olla enemmän kuin mitä pidit mahdollisena.

ReSound-kuulokojeita käyttävä nainen uimarannalla pitämässä hauskaa ystävineen.
Me olemme GN
ReSound on ylpeä kuulumisestaan GN-konserniin, jonka pääkonttori sijaitsee Ballerupissa Tanskassa. 
 
GN-konserni on luonut yhteyksiä ihmisten kesken vuodesta 1869. Alussa lennätinkaapeliyrityksenä, C.F. Tietgenin johtamana, tänään alan johtavana yrityksenä älykkäiden ääniratkaisujen alalla. GN-konserni on älykkäiden ääniratkaisujen maailmanykkönen. Niiden avulla voit kuulla enemmän, tehdä enemmän ja olla enemmän kuin mitä pidit mahdollisena. Meillä on ainutlaatuinen lääkinnälliseen, ammattilaisten ja kuluttajien käyttöön tarkoitettujen ääniratkaisujen valikoima. Niiden edellyttämä syvällinen tutkimus- ja tuotekehitysosaaminen antaa tuotemerkillemme etuja lääkintätekniikan, kuulokojeiden ja älykkäiden ääniratkaisujen alalla.

 

GN-konsernin pääkonttori.
Sisartuotemerkkimme Jabra

Jaamme GN-konsernin pioneerihenkisyyden, osaamisen ja kokemuksen. Sisartuotemerkkimme Jabran tavoin tunnemme äänen perusteellisesti.

Jabra saa elämän kuulostamaan paremmalta. He tekevät sen kehittämällä älykkäitä ääniratkaisuja, jotka saavat muutoksen aikaan äänen voimalla. Näin voit kuulla enemmän, tehdä enemmän ja olla enemmän kuin mitä pidit mahdollisena. Tämä yritys kehittää palkittuja langattomia kuulokkeita mobiilikäyttäjille ja sekä langattomia että johdollisia kuulokkeita asiakaspalvelukeskuksissa ja toimistoissa työskenteleville. Jabra tunnetaan uraauurtavana tuotekehittäjänä, joka tuottaa uudenlaisia äänielämyksiä langattomasti tai johtoja käyttäen.

Minkä Jabra tietää, sen tietää myös ReSound. Yhdessä ymmärrämme äänen tieteen paremmin kuin kukaan muu. Saamme elämän kuulostamaan aidosti paremmalta.

GN-konsernin pääkonttori - ReSound ja Jabra.